Alkaneen marraskuun kunniaksi me heitettiin reput selkään ja otettiin suunnaksi Anhuin maakunnassa sijaitseva Huang Shan, keltainen vuori. Tätä Kiinan kauneinta vuoristoa on kuvattu pyhäksi Buddhan otsaksi, johon aurinko aina paistaa. Vajaan kuuden tunnin (aivan liian vähillä vessatauoilla varustettu) bussimatka vei meidät Shanghain kaupallisten neonvalojen loisteesta ja saasteisesta ilmasta aitoon maaseutumiljööseen, jossa riisihattupäiset vanhukset kuljeskelivat hakku olallaan viljelyksiään silmäillen kanojen ja lehmien pyöriessä jaloissa. Viikonloppureissumme ajan yövyimme oikein ystävällisen kiinalaisen perheen pyörittämässä hostellissa. Mielestämme hinta-laatusuhde oli täysin kohdallaan vaikkakin ensimmäisen yön viiden euron huoneessamme jouduimme nukkumaan lähestulkoon ulkovaatetuksessa paksujen täkkien alla palellen. Jugurtitkin säilyivät yön yli syötävinä kirjoituspöydän päällä - banaanit sen sijaan paleltuivat syömäkelvottomiksi.

Lauantaiaamuna heräsimme yhtä aikaa auringon kanssa ja aloitimme seikkailun. Mukavasti tuulessa keinuva kaapelihissi kiidätti meidät vaelluspolkujen ääreen luonnonmuovaamien graniittisten muotojen ja ikiaikaisten käppyrämäntyjen ylitse. Syksy ja sen lehdettömät puut, raikas ilma, huojuvien paksujen bambujen läpi siivilöityvä valo ja satumaisen jylhät rotkot saivat minut kaivamaan esiin kiinalaisen Yun Shoupingin runon, jonka talletin puhelimeni muistiin keskellä parhainta Suomen suvea. Illan tuuli, aamun kuura; ne tekevät yksinäisyydestä kauniin. Täällä Kiinassa ihan kaikki on lähtökohtaisesti väärennettyä ja epäaitoa aina kananmunista lähtien, mutta Huang Shan oli jotain luonnollista. Kyllä siinä tunsi itsensä hyvin pieneksi, kun samoilua ja loputtomien portaiden kapuamista oli takana muutama tunti ja enimmät turistiryhmät olivat jääneet taakse. Ei niitä maisemia kyennyt vangitsemaan kameralla, mutta meidän ponnistelujen tuloksia on nähtävillä photobucketissa piakkoin. Jollei upeita maisemia oteta lukuun niin minun mielestäni meidän kuuden tunnin vaeltelun kohokohta oli, kun minä ja Jarkko kiinnitettiin yhteistuumin meidän nimillä varustettu rakastavaisten lukko mahtavan pudotuksen äärellä olevaan kettinkikaiteeseen kuvaamaan meidän sitoutumista. Avaimet heitettiin rotkoon. Nyt me ei päästä ikinä toisistamme eroon  Ja sitten pikakelauksella kaikki muu mitä tässä kahden viikon aikana on tapahtunut:

- minä teetätin itselleni mittatilaustyönä 40 eurolla ihanan villakangastakin - en malta odottaa, että saan astella se päälläni Helsinki-Vantaalle ensi kuussa

- kävimme 492 metrillään maailman kolmenneksi korkeimmassa pilvenpiirtäjässä ihailemassa tätä väliaikaista kotikaupunkiamme lintuperspektiivistä

- saimme varattua lennot ja majoituksen Hainanin paratiisisaarelle joulukuuksi - siispä vähän reilun kolmen viikon päästä me maataan palmujen alla ja snorklataan

- minä olin elämäni ensimmäisessä kolarissa - minua kyydittäneen taksin takapuskuri löysi uuden paikan takakontista kuorma-auton tuupattua sen ensin irti

- näimme kuuden tunnin aikana neljä onnettomuutta - sadan läheltä-piti-tilanteen ohella

- täällä oli ensimmäistä kertaa alle kymmenen astetta lämmintä ja voi pojat miten kylmyys osaakin täällä porautua luihin ja hytimiin, heti alkaa nenä vuotaa

- tutuistuin kiinalaisiin sairaanhoitajaopiskelijoihin, jotka muuttavat tammikuussa Suomeen mahdollisesti pysyvästi - kiinalaisia vieraita siis ehkä tiedossa

- minä kävin vieraana kiinalaisessa kodissa - olo oli kyllä todella tervetullut ja tarjoilut aivan hävettävän hyvät suhteessa tulotasoon

- minä olen nyt kahden pienen pojan kummitäti

- matkan puoliväli tuli ja meni, nyt jäljellä on enää vain 2/3 ja minun työharjoittelustakin alle puolet - vähiin käy Kiina-päivät

Tässä kaikki tällä erää. Wan'an - Hyvää yötä!

- Riikka