Olemme sittemmin palanneet turvallisesti tänne idän Pariisiin, Whore of the Eastiin, joka tuttavallisemmin Shanghaina tunnetaan. Kummitätini Annen lahjoittama suojelusenkeli oli kuitenkin ilmeisesti joutunut reissun aikana töihin, koska kotiuduttuamme huomasin sen siiven katkenneen. Onnistuneesta Pekingin reissusta huolimatta oli mukava palata vanhoille kulmille ja Shanghai ottikin meidät vastaan tutun pilvisenä ja kosteana. Kuten olen aiemmin kertonutkin, täällä ilmankosteus on usein 80 prosentin luokkaa, mutta Pekingissä se oli vain 40%. Kuiva ja huonolaatuinen ilma otti kyllä limakalvojen päälle ja olen ihan varma että haluatte tietää tämän: räkäkin muuttui harmaaksi   Huomattavan paljon pohjoisemmasta sijainnistaan johtuen pääkaupungissa oli myös kymmenisen astetta viileämpää ja selvää syksyn tuoksua ilmassa ja sekös minulle passasi. Harmi ettei menty vielä miinuksen puolelle. Pekingissä oli myös:

- paljon enemmän länkkäreitä, kuulimme muutamaan otteeseen jopa kaunista suomen kieltä
- paljon enemmän englantia puhuvia kiinalaisia
- enemmän oikein ystävällisiä ja avuliaita kiinalaisia
- paljon röyhkeämpiä ja silmiinpistävämpiä huijareita
- aggressiivisempia kauppiaita
- Pizza Hutteja ihan joka nurkalla ja siitä johtuen myös...
- huomattavan paljon lihavia kiinalaisia, jotka täällä meillä päin ovat harvinaisuuksia
- Shanghaista poikkeava arkkitehtuuri, matalampi rakennuskanta

Heti saapumisiltana kävimme kahdestaan iltakävelyllä paikallisella snackstreetillä, jossa myydään tyypillisiä kiinalaisia pikkupurtavia, kuten seivästettyinä sätkiviä skorpioneja, kalmareita, toukkia ja törröttäviä kananjalkoja. Voin vannoa, että tuoksut olivat huumaavia. Etenkin Jarkko, joka ei ymmärtänyt suun kautta hengittämisen hienoutta, näytti aika pahoinvoivalta. Meidän matkamme osui kyllä hyvin huonoon saumaan, sillä täällä Kiinassa on vietetty viime aikoina kaikkien aikojen pisintä, kahdeksan päivän mittaista kansallista lomaa Kiinan kansantasavallan 60-vuotisitsenäisyyspäivän kunniaksi. Näiden juhlallisuuksien vuoksi osa hienoimmista nähtävyyksistä oli suljettuna ja ne mitkä olivat auki, tulvivat kiinalaisia. Jo hieman ennen Pekingiin lähtöämme matkasin Jarkon asunnolle niin täydellä metrolla, että sisälle pääsi vain ottamalla lujan juoksuvauhdin kyynärpään terävin kohta eteenpäin sojottaen. Ehkä kaikkein suurin pettymys oli se, että emme päässeet näkemään kaikkien rakastaman puhemies Maon maallisia jäännöksiä. Yritimme tavata tätä herttaista velikultaa kahteen otteeseen, mutta kummallakin kerralla mausoleumi oli suljettuna. Taivaallisen rauhan aukio eli Tian'an Men Guangchang oli kuitenkin jo itsessään hyvin vaikuttava nähtävyys, jossa oli täysi karnevaalimeininki päällä. Kaikki kiinalaiset (ihan oikeasti tuntui, että aukiolle oli pakkautunut kirjaimellisesti kaikki kiinalaiset) vauvasta vaariin marssivat sotilasjonojen jatkeena suihkulähteiden ohi, yllään sydämenmuotoisia punakeltaisia tarroja, keisarinnan hiuspantoja, olympia-mitaleita ja kommunistilätsiä.       

Pettymys numero kaksi oli se, ettemme päässeet näkemään myöskään Pekingin luonnonhistoriallisen museon mielenkiintoisinta osiota, jossa esillä on aitoja, nesteeseen säilöttyjä ruumiita, raajoja ja elimiä. Näyttelyssä on myös poikkileikkauksia ihmisruumiista. Kuulostaa ehkä groteskilta, mutta ainakin minusta olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä mitä minun sisältäni löytyy. Kaiken tämän karmaisevan hienon matskun sijaan tutustuimme dinosaurusmaahan muiden tasoistemme kanssa. Yhden aamupäivän ajan vierailimme keisarin kämpillä eli kielletyssä kaupungissa. Tämänkin sinänsä vaikuttavan ja ainakin legendaarisen paikan hohdokkuutta heikensi se, että juuri mihinkään rakennuksista ei päässyt sisälle vaan kultaisia valtaistuimia ynnä muuta sai ihailla vain ulkopuolelta, köyden takaa yhtäaikaa viidenkymmenen kiinalaisen kanssa. Ja kun kaikki rakennukset näyttivät ulkoapäin hyvin samankaltaisilta, niin tämä paikka oli enemmän kuin nähty, kun vihdoin ja viimein löysimme tien ulos tältä julmetun isolta alueelta, josta monen tunnin sompailusta huolimatta näimme vain reilu puolet. Kulkiessamme pihamaalla ja Korkeimman sopusoinnun salin ohitse kehittelin ajankuluksi kierossa mielessäni hienoja ajatuskulkuja siitä, kuinka menneinä aikoina, juuri tällä kohdalla hovin mielistelevät eunukit ovat liittoutuneet juonittelevan keisarinnan kanssa ja sopineet keisarin salamurhasta (pitäisiköhän kirjoittaa joku tee-tylsästä-historiallisesta-nähtävyydestä-mielenkiintoisempi-for-dummies-opas?)

Torstaina kävimme Kiinan muurilla. Alunperin olin pyöritellyt suunnitelmaa siitä, että varaisimme koko päiväksi taksin, joka ajaisi meidät Kiinan muurille tekemään noin neljän tunnin ja kymmenen kilometrin minivaelluksen. Ajanpuutteen ja laiskuuden vuoksi päädyimme kuitenkin osallistumaan hotellimme järjestämälle matkalle, joka oli todella kökkö. Opastetulle matkallemme kuului aivan liian paljon rahastusmielessä järjestettyjä vierailuja jade, silkki ja tee tehtaisiin sekä myymälöihin. Muurilla ehdimme olla vain vaivaisen tunnin, joka oli mielestämme aivan liian vähän. Ylös rinteille mentiin lasketteluhissillä ja alas laskettiin satoja metrejä piiiiiiitkää liukumäkeä, jossa sai aika hurjat vauhdit. Maisemat olivat kuitenkin upeat ja minä jopa ikuistin meidän nimet muurin tiiliskiviin. Myös matkaseura ansaitsee kyllä tässä yhteydessä muutaman sanasen. Minun ja Jarkon lisäksi matkalle osallistui ainoastaan hyvin pikkuinen, mutta oikein mukava Singaporelainen pappa. Tällä miekkosella oli kiinalaiset sukujuuret, mutta hän puhui hyvää englantia. Tämän papan lisäksi ystävystyimme myös sievän, valkoisen pitkäkarvaisen katukissan kanssa, joka likaisessa turkissaan aukoi roskapusseja ruokaa etsien. Peking oli historiallisuudellaan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka vaikkei kaupunki poikennutkaan Shanghaista niin paljoa että mitään älytöntä VAU!-tunnetta olisi syntynyt.

Ainakin minun mielestäni matkamme kruunasi viimeisen Pekingin ehtoollisen nauttiminen perjantai-iltana Hard Rock Cafe Beijingissä. Oli mahtavaa illastaa Elviksen nahkatakin, Kissin Gene Simmonssin kitaran, Limp Bizkitin Fred Durstin lippiksen, Madonnan univormun ja NIKKI SIXXIN suuren kuvan ympäröimänä. Taitava livebändi soitti illan aikana monta rokkisettiä laidasta laitaan. Aivan meinasi tulla tippa linssiin, kun bändi esitti meidän toiveestamme Mötley Crüen Home Sweet Homen. Hieno hetki. Toinen itkun paikka olikin sitten, kun lasku tuotiin pöytään. Miljöö, ilmapiiri ja bändi oli ehkä ainutlaatuinen, mutta ruoka oli äärettömän ylihinnoiteltua laatuunsa nähden. Yhteisestä sopimuksesta päätimme jakaa yhden juoman ja syödä ilmaisia suolapähkinöitä mahdollisen Shanghain Hard Rock Cafen vierailumme aikana. Pekingissä tuli myös shoppailtua aika ankaralla kädellä sekä itselle että joulupukin konttiin. Vasta tänään uskalsin laskea yuan-tilanteeni ja ilokseni huomasin olevani yhä varoissani. Tästä on siis hyvä jatkaa.

Tässäpä oli näitä kokemuksia Pekingin matkalta. Yritän ehtiä huomenna lisäämään kuvia Photobuckettiin. Yli 1/3 matkasta on nyt takanapäin. Puoliväli häämöttää... Zai jian, näkemiin!

-Sa Rui Ka eli Riikka