Kolme lämpimän oranssia kynttilää levittämässä appelsiinin tuoksua huoneeseen, edessä kuppi höyryävän puhdistavaa vihreää teetä ja hieno biisi soimassa taustalla. Nyt on hyvä hetki kirjoittaa lokakuun viimeinen blogikirjoitus. Tämän kirjoituksen otsikko viittaa siihen uskomattomaan seikkaan, että ylihuomenna eli keskiviikkona lokakuun 28. päivä tänä herran vuonna 2009 koittaa meidän Kiinan matkamme puoliväli. Se tarkoittaa sitä, että ainakin minä alan kääntää ajatuksiani pikkuhiljaa ja hyvillä mielin kohti kotia, joulua ja ruisleipää. Olenkin jo tuttuun tyyliini eli enemmän kuin hyvissä ajoin aloittanut joulukorttien kirjoittamisen iltapuhteinani ja marraskuun alkaessa annan itselleni luvan kuunnella Raskasta ja Raskaampaa Joulua.

Tämä puolivälin etappi teki konkreettiseksi ajan kulumisen ja sen, että ihan pianhan tässä tehdään jo lähtöä. Nyt takaraivossa onkin alkanut jyskyttää pieni stressinpoikanen ja hännän alle on syttynyt tuli - miten me ehditään tehdä kaikki? Liian monet nähtävyydet, ostospaikat, ravintolat ja tapahtumat on käymättä. Juhlamekot ja talvitakit teettämättä. Monet uudet tuttavuudet tapaamatta. Ja jopa mahatauti sairastamatta. Voisinkin veikata, että tulevina viikonloppuina me kaksi viiletetään ympäri Shanghaita kuin mielipuolet etenkin kun arkisin ei enää juurikaan ehdi/jaksa tutustua kaupunkiin johtuen minun viikko sitten alkaneesta työharjoittelusta. Teen siis sosionomi(AMK)- tutkintoni toista työharjoittelua Shanghailaisen päiväkodin Rabbit-ryhmässä. Seuraavien viiden viikon ajan saan siis hoivata reilua paria kymmentä supersuloista, kolmivuotiasta nappisilmää. Kaikenkaikkiaan tässä päiväkodissa on lapsia vajaat kolme sataa ja opettajiakin on melkein 50. Tässä muutamia ensimmäisen viikon aikana tekemiäni huomioita, jotka saattavat kiinnostaa teitäkin:

- päiväkodin tilat ovat oikein hyvät, avarat ja valoisat - plussaa etenkin ihanan satumaisesta sisustuksesta
- hoitajat pitävät lapsia sylissä vain pakon edessä - lasten läpsiminen taas on jokapäiväistä
- luokkatilassa on hienoja leluja, mutten ole nähnyt vielä kertaakaan aidosti vapaata leikkiä ilman lavastetun tilanteen tuntua
- vaikka melkein jokainen lapsi osaa syödä itse, ruoka syötetään niin kovalla kiireellä ja ilman ruokajuomaa, että melkein joka kerta joku oksentaa
- kertaalleen puklautettukin ruoka kelpaa syötettäväksi
- kolmivuotiaita istutetaan puisilla penkeillä suurin osa päivästä, penkeiltä seurataan mm. kuinka jokainen käy vuorollaan pissalla (ei täällä mitään pyyhitä)
- ulkona ollaan kerrallaan vain parisenkymmentä minuuttia ja silloinkin leikitään joko opettajan johdolla tai tietyssä leikkipisteessä esimerkiksi kiipeilytelineessä
- hikoilemista tunnutaan pitävän niin vaarallisena, että pahimpia hikipinkoja saatetaan istuttaa pihalla ja paidan ja selän väliin laitetaan pyyhkeet hikeä imemään
- päiväkodissa painotetaan selkeästi musiikkia ja tanssia, ainakaan vielä ei olla askarreltu tai piirretty kertaakaan
- jo kolmevuotiailla on joka päivä puoli tuntia englanninkielen opetusta, englanninkielenopettajan kasvatustyyli taas on aivan oma kauhutarinansa
- lapsia lahjotaan joka päivä kekseillä ja karkeilla opetuksen yhteydessä, yhden pojan etuhampaat ovatkin jo huomattavan harmahtavat         
- joka aamu lapset vetävät pihalla käden lippaan, kun Kiinan lippu hilataan salkoon kansallislaulun soidessa
- lapset nukkuvat päivittäin kahden ja puolen tunnin päiväunet, nukuttamiseen liittyy jotain hämärää sillä meitä ei koskaan päästetä tätä toimitusta näkemään
- meillä työharjoittelijoilla on joka päivä kolmen tunnin "ruokatauko", jota yritetään kuluttaa pelaamalla korttia, nukkumalla, opiskelemalla tai shoppailemalla
- ryhmäni kolmesta kiinalaisesta työntekijästä vain yksi puhuu auttavaa englantia, joten työyhteisön välinen kommunikointi on todella vähäistä

Lienee siis totuudenmukaista sanoa, että kiinalainen päivähoitokulttuuri eroaa jonkin verran kotimaisesta ottaen huomioon, että tässä on vielä kyse kalliista ja kiinalaisittain erittäin tasokkaasta yksityispäiväkodista. Totuttelemista riittää kyllä, mutta kaikesta tästä kritiikistä huolimatta täytyy todeta, että kiinalaiset lapset ovat kuitenkin hyvin samanlaisia kuin suomalaiset eli sööttejä. Myös ryhmän kiinalaisista työntekijöistä nuorin, minun lähiohjaajani Mickey on vaiteliaisuudestaan huolimatta todella herttainen. Viime viikonloppuna Jarkkokin ehdi matkaamaan opiskelukiireiltään tänne minun luokseni Nanhuin kaupunginosaan. Perjantaina me lähetettiin laivarahdilla kaksi laatikollista matkamuistoja ja joululahjoja kohti Suomea. Pakettien pitäisi olla määränpäässään hieman ennen meidän paluutamme Pohjois-Pohjanmaalle. Zhoupun postitoimistossa onnistuimme keräämään melkoisen letkan tuskastuneen turhautuneita kiinalaisia. Ei siinä mitään, että lähetettävää tavaraa oli kertynyt viisi muovipussillista, mutta kun jokaikinen tavara legopaketteja myöten avattiin ja käytiin läpi ja tongittiin ja tunnusteltiin ja pengottiin ja pakattiin taasen. Lauantaina lähdimme heti aamusta taksilla kohti Shanghain villieläinpuistoa. Sää oli mitä parhain: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli viilensi lämpötilan juuri sopivaksi. Puistomaisen vehreässä eläintarhassa minun kokoisteni kurkien kanssa käyskennellessä menikin koko päivä. Kuvia eläintarhasta ja muualta löytyy internetosoitteesta http://photobucket.com/ vaihtamalla sivun oikean yläreunan images-nuolesta kohdan search for people ja kirjoittamalla sitten valkoiseen kenttään hakusanan jarkkoriikka. Lähipäivinä aion laittaa kuvia vielä lisemminkin!  

Puolitoista kuukautta seikkailua takana ja toinen mokoma vielä edessäpäin!

-Riikka